Sivut

11. kesäkuuta 2020

Sizzix Big shot kuvioleikkuri


Nyt teen esittelyn stanssaamisesta ja mun Big shot kuvioleikkurista.
Tämä ei ole mikään maksettu mainos, vaan ihan oman laitteen esittely.
Ostin Big shotin jo vuonna 2014. Olihan se melko hinnakas, mutta  
on ollu kyllä sen arvoinen. Ja tulee edelleen käytettyä paljon. :)



Kuvioleikkurilla leikataan kuvioita stanssien eli kuvioterien avulla.
Koneen keskellä on rulla, joka liikkuu vipua pyörittämällä.
Kun sinne väliin laitetaan leikkuualusta ja leikkuulevyt, joiden 
väliin stanssi sekä paperi, niin laite puristaa niitä yhteen ja 
kuvioterä painuu paperiin ja leikkaa sitä. Leikkuulevyt vähän
 rutisee ja poksuu siinä samalla, se on ihan normaalia.


Stanssatessa leikkuulevyyn iskeytyy aina kuvioita samalla. 
Itse käytän aina samaa levyä päälimmäisenä, jotta se
 toinen/alimmainen pysyy siistinä, eikä leikattuun kuvioon tule
 mitään ylimääräisiä jälkiä levystä painautumalla. 
Nämä levyt joutuu välillä uusimaan. Itse ostin vasta vähän 
aikaa sitten uudet, sillä alkuperäiset kesti monta vuotta.


Ostin Big shotin aloituspakkauksena. Tämä on normaalikokoinen 
eli A5 laite. Isompi versio on sitten Big shot plus A4.

Ja tässä aloituspakkauksessa silloin tuli mukana: 
  yksi monitoimialusta, 2kpl kirkkaita leikkuulevyjä, 
Ohuita metalli stansseja, pari vähän paksumpaa stanssia ja
yksi iso BigZ stanssi, joissa  kukkia, sydämiä, ympyröitä ja tageja.
Lisäksi mukana tuli joku pieni paketti papereita.
+yksi kohokuviointitasku, joka puuttuu tästä kuvasta.


Minä oon leikannu tällä paperia, kartonkia, softista ja heijastinkangasta. 
Paksummilla terillä pystyisi leikkaamaan enemmän paperia kerralla 
tai paksumpia materiaaleja, niitä mitä saksillakin pystyy. Esim. kangasta,
 huopaa, nahkaa ja kuulemma jopa kutistemuovia. En oo ite kokeillu leikata 
mitään paksumpaa, enkä oo nuita paksumpia teriä ees ostanu enempää.

Stansseja on myynnissä ihan älyttömästi erilaisia ja yleensä 
ne kaikki käy eri merkkisiin laitteisiin.

Tämä on se monitoimialusta. Eli tässä on eri "välilehtiä" ja hyvät 
kuvalliset ohjeet mikä sopii minkäkin paksuiselle stanssille tai kohotaskulle.



Stanssaaminen tapahtuu niin että stanssi pistetään paperin
 oikeaa puolta vasten. Itse tykkään laittaa washi teipillä kiinni, 
jotta se ei liiku ja mene pienestä paperin palasta ohi. 


Ne laitetaan kahden kirkkaan leikkuulevyn väliin ja
levyt asetetaan monitoimialustan päälle.
Ohuet stanssit 2 välehden eli ylimmän päällä.
 Ja sitten rullataan koneesta läpi kahvaa veivaamalla.




Neulan tapaisella työkalulla on kätevä tökkiä 
pienet kohdat irti stanssista.


Leikkuualusta on muulloin aina käytössä, paitsi jos leikataan noilla 
paksuilla stansseilla. Silloin otetaan koko monitoimialusta pois ja pelkästään 
kahden kirkkaan leikkuulevyn välissä stanssi ja paperi rullataan läpi koneesta. 


Ja kirkkaat leikkuulevyt on aina käytössä, paitsi jos käyttää päälimmäisen
 levyn sijasta silikonimattoa ja impression levyä. Niiden avulla saa 
tehtyä kohokuvioita, mikäli stanssissa niitä on.


Osa stansseista on siis embossaavia eli niihin tulee kohokuvioita. 
Jotkut pienet kuviot tulee ihan normaalisti stanssatessa, kuten 
esim.tikatut reunat. Mutta jollei kuvio tule esiin,niin se täytyy ajaa 
koneen läpi vielä uudelleen silikonimaton ja impression levyn kanssa.

Esimerkkinä tämmöiset Spellbindersin stanssit. Nämä täytyy 
stanssata vielä uudelleen silikonimatolla, jotta reunusten
 kohokuviot tulee näkyviin kunnolla.


Ensin stanssataan normaalisti kerran läpi. 





Sitten alustasta aukaistaan toinen välilehti esiin. Stanssi ja paperi
 jätetään paikoilleen alimmaisen kirkkaan levyn päälle ja siihen 
päälle lisätäänkin toisen kirkaan levyn sijasta silikonimatto ja sen
 päälle vielä musta impressionlevy päälimmäiseksi. 
Ja sitten rullataan uudelleen koneella läpi.







Nyt reunusten kohokuvio tuli paremmin esiin. 
Alempi on ekan stanssauksen jälkeinen kuvio. 

Big shotilla voi myös tehdä kohokuviointia ilman 
leikkaamista. Siihen tarkotukseen on kohokuviotaskuja. 
Näistä alempi tuli aloituspakkauksen mukana.


Paperi pistetään kohokuviotaskun väliin ja asetetaan kahden kirkkaan 
leikkuulevyn väliin. Leikkuualusta aukaistaan jotta tulee
 1 välilehti esiin, ja rullataan läpi.




En oo testannu mitään muuta stanssauslaitetta, 
niin ei ole vertailun kohdetta. Mutta tää on kyllä hyvä! :)

Omani ostin Kuopion Askartelukulmalta.. 
Joten vaikkapa TÄÄLTÄ löydät itsellesikin oman Big shotin
 aloituspakkauksen, mikäli alkoi kiinnostamaan. :D 

Ja mulle saa laittaa kommenttia ja kysymyksiä,
jos joku askarruttaa.. :)

2 kommenttia:

  1. Hei. Mistä olet hankkinut ja kenen stanssi on noissa pääsiäiskorteissa tuo pupu ?

    VastaaPoista
  2. Hei. Olen yleensä kirjoittanut kuvien alle kenen stanssia olen käyttänyt. Jos tarkoitit tuota pupu stanssia joka oli viime kevään ”Pääsiäisen pupukortit” tekstissä, niin se on Sizzixin stanssi ja ostin Askartelukulmalta. :)

    VastaaPoista